sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Energialeikkaus -auttaa kasvattamaan hiuksia.

Energialeikkaus on myös hiusten kasvua elvyttävä hoito.

Kerron energialeikkauksesta enemmän edellisessä kirjoituksessani, mutta nyt haluan kertoa erään ihanan tarinan, ihanan naisen, ihanista hiuksista!

Tässä alla on kuvat ennen, välillä ja jälkeen. Lähtökohdan ja tämän hetken kuvan välillä on aikaa vain reilu puolitoista vuotta! Tämä asiakas rakastaa hiuksiaan, haluaa tuntea hyvinvoivien hiusten mukana tuoman hyvän olon tunteen ja haluaa tuntea sen, miltä pitkät hiukset tuntuvat sekä henkisesti, että fyysisesti. Tietenkin hänen hiuksensa ovat myös äärimmäisen kauniit.


Energialeikkauksella on helppo myös kasvattaa hiuksia. Tässä näkyy 20kk kasvu.

Energialeikkaus on tapa leikata niin, että hiukset pysyvät paljon kauemmin mallissaan. 

Useimmiten asiakkaani käyvätkin leikkauksessa jopa vuoden välein. Kun hiuksia aletaan ksavattaa, normaali leikkausväli on n. puoli vuotta. Silloinkin leikataan vain muutama milli pituuksista eli hiuksiin jää melkein kokonaan se kasvu mikä puolessa vuodessa niihin tulee eli n. 8-12cm. (Lyhythiuksisille hyvä leikkausväli on n. 2-3kk ja pitkähiuksiset käyvät 1-1,5vuoden välein)
Energialeikkauksen todella tarkka lopputulos auttaa hiuksia kasvamaan tasaisemmin jolloin ns. hapsuttumista ei oikeastaan tule. Myös energialeikkauksen itsessään on huomattu antavan hiuksilen kasvulle lisäpotkua.

Hiuksia pitää hoitaa hellästi kotona.

Oikea, sinun hiuksillesi sopiva shampoo, mahdollisesti hoitoaine ja harkitusti valittu muotoilutuote (tarvittaessa). Lisäksi hiusten kasvua voi tehostaa esimerkiksi juotavalla savella sekä Less Is Moren hiuspohjaseerumilla. Myös ravinto, mitä syöt vaikuttaa todella paljon, mutta siitä lupaan kirjoittaa seuraavaksi.

Edellytys hyvälle hiusten kasvulle on tietenkin se, että niitä ei kiusata voimakkailla hiusten käsittelyillä. Hiukset eivät rikkumatta kestä kuumia rautoja tai kemiallisia käsittelyjä. Kun hiukset saavat hellää käsittelyä, hiusten latvat eivät kuivu eivätkä haaroitu.

Usein kuulee sanottavan, että hiukset ovat vain kuollutta solukkoa ja niille voi tehdä mitä vain. Että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara. Tätä tarinaa kun kuulen, sydämeni itkee. Hiukset eivät ole kuollutta solukkoa. Hiukset ovat periaatteessa samanlaista materiaalia kuin ihosi. Voisitko silitellä ihoasi tulikuumalla raudalla? Toisaalta sinulle yritetään myydä suojasuihkeita, joiden luvataan suojaavan kuumilta raudoilta. Tämäkin on vain markkinakoneiston kehittämä keino saada sinut ostamaan enemmän. Suihkautappa sormiisi suojasuihketta ja kokeile kuumaa rautaa...



Hiukset ovat elävää materiaalia. 

Älä kiusaa niitä voimakkailla käsittelyillä.
Hoida ja helli hiuksiasi, kuin ihoasi.
Terveet hiukset tuovat hyvää oloa.
Kauniit hiukset, hyvä mieli!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti