sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Energialeikkaus -auttaa kasvattamaan hiuksia.

Energialeikkaus on myös hiusten kasvua elvyttävä hoito.

Kerron energialeikkauksesta enemmän edellisessä kirjoituksessani, mutta nyt haluan kertoa erään ihanan tarinan, ihanan naisen, ihanista hiuksista!

Tässä alla on kuvat ennen, välillä ja jälkeen. Lähtökohdan ja tämän hetken kuvan välillä on aikaa vain reilu puolitoista vuotta! Tämä asiakas rakastaa hiuksiaan, haluaa tuntea hyvinvoivien hiusten mukana tuoman hyvän olon tunteen ja haluaa tuntea sen, miltä pitkät hiukset tuntuvat sekä henkisesti, että fyysisesti. Tietenkin hänen hiuksensa ovat myös äärimmäisen kauniit.


Energialeikkauksella on helppo myös kasvattaa hiuksia. Tässä näkyy 20kk kasvu.

Energialeikkaus on tapa leikata niin, että hiukset pysyvät paljon kauemmin mallissaan. 

Useimmiten asiakkaani käyvätkin leikkauksessa jopa vuoden välein. Kun hiuksia aletaan ksavattaa, normaali leikkausväli on n. puoli vuotta. Silloinkin leikataan vain muutama milli pituuksista eli hiuksiin jää melkein kokonaan se kasvu mikä puolessa vuodessa niihin tulee eli n. 8-12cm. (Lyhythiuksisille hyvä leikkausväli on n. 2-3kk ja pitkähiuksiset käyvät 1-1,5vuoden välein)
Energialeikkauksen todella tarkka lopputulos auttaa hiuksia kasvamaan tasaisemmin jolloin ns. hapsuttumista ei oikeastaan tule. Myös energialeikkauksen itsessään on huomattu antavan hiuksilen kasvulle lisäpotkua.

Hiuksia pitää hoitaa hellästi kotona.

Oikea, sinun hiuksillesi sopiva shampoo, mahdollisesti hoitoaine ja harkitusti valittu muotoilutuote (tarvittaessa). Lisäksi hiusten kasvua voi tehostaa esimerkiksi juotavalla savella sekä Less Is Moren hiuspohjaseerumilla. Myös ravinto, mitä syöt vaikuttaa todella paljon, mutta siitä lupaan kirjoittaa seuraavaksi.

Edellytys hyvälle hiusten kasvulle on tietenkin se, että niitä ei kiusata voimakkailla hiusten käsittelyillä. Hiukset eivät rikkumatta kestä kuumia rautoja tai kemiallisia käsittelyjä. Kun hiukset saavat hellää käsittelyä, hiusten latvat eivät kuivu eivätkä haaroitu.

Usein kuulee sanottavan, että hiukset ovat vain kuollutta solukkoa ja niille voi tehdä mitä vain. Että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara. Tätä tarinaa kun kuulen, sydämeni itkee. Hiukset eivät ole kuollutta solukkoa. Hiukset ovat periaatteessa samanlaista materiaalia kuin ihosi. Voisitko silitellä ihoasi tulikuumalla raudalla? Toisaalta sinulle yritetään myydä suojasuihkeita, joiden luvataan suojaavan kuumilta raudoilta. Tämäkin on vain markkinakoneiston kehittämä keino saada sinut ostamaan enemmän. Suihkautappa sormiisi suojasuihketta ja kokeile kuumaa rautaa...



Hiukset ovat elävää materiaalia. 

Älä kiusaa niitä voimakkailla käsittelyillä.
Hoida ja helli hiuksiasi, kuin ihoasi.
Terveet hiukset tuovat hyvää oloa.
Kauniit hiukset, hyvä mieli!




Energialeikkaus - tasapainottava ja energisoiva hiustenhoitoleikkaus

Tasapainottava energialeikkaus - energisoiva hiusten ja koko kehon tasapainottava hoito.


Hiusten energialeikkaus on metodi, jonka avulla saadaan aikaan puhdas ja selkeälonjainen leikkaus. Se kunnioittaa hiusten omaa tahtoa asettua luonnollisesti kasvusuuntiensa ja taipuisuuksiensa mukaan. Energialeikkaus saa hiukset tuntumaan luonnollisilta, ilmavilta, paksummilta, elävämmiltä ja jopa taipuisammilta. Leikkauksen jälkeen hiusten muotoileminen on helppoa, itse asiassa leikkauksen jälkeen kampaus on valmis. Myös hiukset pysyvät mallissaan todella pitkään.
Energialeikkauksen jälkeen hiuksia ei tarvitse muotoilla. 
Kun leikkaus on valmis, kampaus on valmis. 


Energialeikkaus on kokonaisvaltainen rentouttava hoito, joka toteutetaan jokaiselle asiakkaalle yksilöllisesti.

Intialainen päähieronta rentouttaa ja vahvistaa energialeikkauksen tehoa.

Hoito alkaa aina intialaisella päähieronnalla, joka paitsi rentouttaa, myös vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Hieronta vahvistaa hiusten kasvua ja ravitsee hiusta kokonaisuudessaan. Hieronnassa käsitellään yläselkä, hartiat, käsivarret, pää sekä korvat. Hieronnassa otetaan huomioon näiden alueiden akupisteet ja hoidetaan ihmistä myös sitä kautta. 

Energialeikkaus tehdään rauhallisessa hoitohuoneessa, eikä hoidon aikana jutella ylimääräisiä, vaan annetaan asiakkaan nauttia ja rentoutua. Myös hoidon tekijä kaipaa rauhallista ympäristöä pystyäkseen tekemään hoidon keskittyneesti.

Energaileikkaus tehdään ekoletin rauhallisess takahuoneessa.


Energialeikkaus vahvistaa ja kirkastaa hiuksia 

Ekoletin Arja Kuuri-Riutta on käynyt myös hyvin laajan Hair Balancing -koulutuksen, joka antaa syvyyttä energialeikkauksiin. Asiakasta kuunnellen katsotaan kaipaako hän enemmän puhdistavaa hoitoa, helpotusta väsymykseem, energiaa elämään vai tasapainoitusta ja rauhoittumista, vai kaikkea tätä.

Hiukset ovat energian ja ihmisen välinen antenni, energinen materia, kuin aura ja sielun suoja ja niiden leikkaaminen tasapainoisesti puhdistaa myös auraa.

Energialeikkaus sopii kaikille. 

Miehet, naiset, pitkät/lyhyet hiukset ja erinomaisesti kun kasvatetaan hiuksia. Myös lyhyille hiuksille hyvä , koska leikkaus pysyy mallissaan kauemmin. Jotkut haluavat leikkauksen vain siksi, että heitä miellyttää leikkauksen luonnollisen ilmava lopputulos. Toisia taas puhuttelee hoidon henkisempi puoli. Motiivista riippumatta hoito tuntuu ihanalta ja hellii hiuksia, kehoa ja mieltä monipuolisesti. Lyhyissä hiuksissa hiusten kasvusuunnat ja pyörteet otetaan huomioon ja leikkaus muotoutuu niiden mukaan. Pitkissä hiuksissa energialeikkaus voi tuoda esiin lisää kiharaa tai toisaalta silkoisuutta kuten tässä.